22.8.2006

Kanne Tampereen käräjäoikeudessa

A oli 12.11.1986 annetulla maksamismääräyksellä velvoitettu suorittamaan Perimistoimisto Contant Oy:lle (sittemmin Contant Oy) 5 806,95 markkaa ja 21 prosenttia korkoa 5 523,75 markalle 31.1.1985 lukien.

A vaati, että käräjäoikeuden tulee suorittaa korkolain 11 §:n perusteella kohtuuttoman viivästyskoron sovittelu ja velvoittaa vastaaja hyväksymään pääoman suuruinen suoritus saatavasta.

Kanteessaan A kertoi, että hänen velkansa olivat peräisin 1980-luvulta, jolloin A oli toiminut yrittäjänä eri aloilla. A:n puusepänverstaan tuotantokoneet oli myyty pakkohuutokaupalla. Yritystoiminta oli tuolloin loppunut ja jäljelle oli jäänyt vain maksamattomia laskuja. Hämeen lääninverovirasto oli hakenut A:n henkilökohtaiseen konkurssiin. Maksun viivästyminen oli johtunut A:n konkurssista ja sen seurauksena muodostuneista ylivoimaisista veloista.

A oli aloittanut velkojiensa kanssa neuvottelut velkojen maksusta vapaaehtoisen velkasovinto-ohjelman periaatteiden mukaisesti, johon myös Contant Oy oli sitoutunut. Se ei kuitenkaan ollut suostunut vapaaehtoisesti tinkimään 21 prosentin viivästyskorosta eikä esittänyt asiaan muutakaan ratkaisua. Muut velkojat olivat tähän mennessä suostuneet A:n esittämään pääoman mukaiseen suoritukseen ja luopuneet viivästyskoron perinnästä. Kaikkia velkojia tuli kohdella tasapuolisesti. Contant Oy:n soviteltu saatava oli tarkoitus summasta riippuen maksaa kertasuorituksena tai erissä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään vuoden 2004 loppuun mennessä.

Contant Oy:n perimä 21 prosentin viivästyskorko oli kohtuuton suhteessa nykyiseen korkotasoon. Viivästyskoron määrä suhteessa A:n taloudelliseen asemaan oli kohtuuton. Käytännössä A:n omaisuus koostui kahden kiinteistön puoliarvosta. A oli hankkinut kiinteistöt vuonna 1997 ja perustanut erään osakeyhtiön tarkoituksella aloittaa rakennustoimintaa ja saada varoja velkojen maksamiseksi. Kiinteistöt oli kuitenkin ulosmitattu A:n henkilökohtaisista veloista. Kiinteistöt jouduttaisiin mahdollisesti myymään tiedossa olevien velkojen maksamiseksi. A:lla ei ollut vakituista työpaikkaa ja hän oli työttömänä.

Contant Oy:n väite siitä, että A olisi pyrkinyt salaamaan omaisuutta ulosotossa, ei pitänyt paikkaansa. Yhtiön perustaminen, lainhuutojen hakeminen ja yhtiön hallinta oli tapahtunut lain mukaan ja julkisesti kantajan omalla nimellä.

Contant Oy:n vastaus

Contant Oy vastusti kannetta.

A:n veloista oli ulosmitattu puolikas kiinteistö Tampereen käräjäoikeuden 10.6.2003 antamalla, lainvoimaisella päätöksellä. Suurin ulosmittausvelkoja Sisä-Suomen verovirasto oli peruuttanut ulosmittauksensa. Tämän vuoksi vastaajan ulosotossa olevan saatavan määrä alitti ulosmitatut kiinteistön puolikkaiden arvon ja Contant Oy oli oikeutettu saamaan saatavalleen täyden suorituksen A:n omaisuudesta. Velallisen taloudellinen asema ei ollut sellainen, että viivästyskorkoa olisi mahdollista korkolain 11 §:n mukaan sovitella. Lisäksi maksun viivästyminen johtui A:sta itsestään, koska hän oli keinotekoisilla järjestelyillä pyrkinyt salaamaan omaisuuttaan ulosotossa. Sen vuoksi ulosottovirasto oli joutunut tekemään ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin mukaisen samastamispäätöksen, joka siis oli edellä mainitussa oikeudenkäynnissä katsottu kiinteistön puolikkaiden osalta aiheelliseksi.

Käräjäoikeuden tuomio 5.3.2004

Käräjäoikeus totesi, että korkolain muuttamisesta annetun ja 1.7.2002 voimaan tulleen lain (340/2002) voimaantulosäännöksen 4 momentin mukaan jos tuomio tai muu ulosottoperuste on annettu ennen lain voimaantuloa, luonnollinen henkilö on lain voimaantulopäivästä lukien velvollinen maksamaan enintään lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua viivästyskorkoa eli vuotuista viivästyskorkoa, joka on 7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva lain 12 §:n mukainen viitekorko. Kanteessa tarkoitetun velan viivästyskorko oli näin ollen jo suoraan lain nojalla alentunut.

Korkolain muutetun 11 §:n mukaan viivästyskorkoa voidaan harkita soviteltavaksi, kun velallisena on luonnollinen henkilö, eikä velka liity velallisen harjoittamaan liiketoimintaan. A oli aikaisemmin toiminut liikkeenharjoittajana, eikä asiassa ollut käynyt ilmi kyseessä olevan velan peruste. Lainmuutoksen voimaantulosäännöksen 5 momentissa, joka koskee ennen lain voimaantuloa syntyneiden velkojen korkoja, ei ole mainittu tällaista sovittelun rajoitusta. Näin ollen jos velka oli syntynyt ennen lain voimaantuloa, luonnollisen henkilön velkaan liittyvää viivästyskorkoa voitiin sovitella ilman velan perusteeseen liittyviä rajoituksia ja sovittelu oli mahdollista myös elinkeinotoimintaan liittyvän velan viivästyskoron osalta.

Korkolain muutetun 11 §:n 2 momentin mukaan viivästyskoron sovittelu voidaan saman pykälän 1 momentin 2 kohdan nojalla suorittaa niidenkin korkojen osalta, jotka on aikaisemmin vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla. Viimeksimainitun lainkohdan mukaan viivästyskorkoa voidaan sovitella, jos sovitteluun on painavat perusteet ottaen huomioon viivästyskoron määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan eikä maksun viivästyminen johdu velallisen ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun.

A on luonnollinen henkilö ja kyseessä oli ennen korkolain muuttamisesta annetun lain voimaantuloa jo 1980-luvulla syntynyt, maksamismääräyksellä maksettavaksi vahvistettu velka, jonka viivästyskoroksi oli määrätty 21 prosenttia. Korkoa voitiin pitää korkeana siihen nähden, mihin korkolain viime aikaisilla muutoksilla oli pyritty ja niiden avulla toteutettuun nykyiseen korkotasoon verrattuna.

A:lla oli muitakin velkoja maksettavanaan kuin nyt kyseessä oleva. Se, että muut velkojat olivat osaltaan peruuttaneet kantajan omaisuuteen kohdistuneet ulosmittauksensa, kun A oli tehnyt velkojien kanssa sopimuksen vapaaehtoisesta maksusta, ei ollut peruste sovittelun epäämiselle. A:n ei voitu myöskään todeta vain vastaajan vetoaman oikeudenkäynnin perusteella suhtautuneen ilmeisen kevytmielisesti velkaantumiseen tai velkojen maksuun.

Korkoa oli kertynyt pääomalle vuodessa 1 160 markkaa ja korkomäärä oli jo vajaassa viidessä vuodessa kertaalleen ylittänyt pääoman määrän. Henkilökohtaisen konkurssin, velkojen ja työttömyyden johdosta voitiin A:n taloudellisen aseman katsoa muodostuneen sellaiseksi kuin hallituksen esityksessä oli tarkoitettu ja se oli osaltaan oikeuttamassa sovittelua.

Huomioon ottaen kertynyt korkomäärä sekä A:n taloudellinen asema ja kun ei voitu todeta, että kantajan toiminta velkaa otettaessa tai sen maksuaikana olisi kokonaisuutena arvioiden ollut sopimatonta, käräjäoikeus katsoi, että sovitteluun oli painavat perusteet. Kun sovittelu tapahtui korkolain 11 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla, velan jo vuonna 1986 maksamismääräyksellä maksettavaksi vahvistaminen ei estänyt sovittelua. Sovittelua ei voitu pitää velkojankaan kannalta katsottuna kohtuuttomana.

Koron sovittelussa oli mahdollista alentaa korkoa tai poistaa se kokonaan. Vaikka korkoprosentti oli jo 1.7.2002 alentunut, maksamatta oleva korkomäärä oli kasvanut niin suureksi kantajan taloudelliseen asemaan nähden, että myös mainitun ajankohdan jälkeistä korkoa oli painava peruste sovitella. Käräjäoikeus harkitsi oikeaksi sovitella korkoa siten, että kertyneen koron maksuvelvollisuus kanteen vireilletuloa aikaisemmalta ajalta poistetaan. Kanteen vireilletulosta lukien kantaja oli velvollinen suorittamaan velalle lain mukaisen eli korkolain voimassa olevan 4 §:n 1 momentin mukaisen koron.

Käräjäoikeus poisti A:n Contant Oy:lle maksettavaksi määrätyn viivästyskoron 31.1.1985 - 9.10.2003 väliseltä ajalta ja hylkäsi kanteen enemmälti.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Leena Gylling.

Turun hovioikeuden tuomio 8.3.2005

Hovioikeus, jonne Contant Oy valitti, totesi, että korkolain 11 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan viivästyskoron sovittelu oli mahdollista, jos sovitteluun on painavat perusteet ottaen huomioon viivästyskoron määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan eikä maksun viivästyminen johdu velallisen ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun. Hallituksen esityksen (232/2001 vp s. 31) mukaan sovittelu estyisi, jos velallinen oli sopimattomasti pyrkinyt välttämään velkojen maksua esimerkiksi saattamalla omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin. Edelleen merkitystä voitiin antaa muun muassa velallisen myöhemmille toimille velkojen hoidossa.

Käräjäoikeuden tuomiossa ilmenevällä tavalla A oli edelleen työtön eikä hänellä ollut juurikaan tuloja. A oli 9.12.1997 osin omalla rahoituksellaan ostanut kaksi kiinteistöä omistamansa osakeyhtiön nimiin. Tampereen käräjäoikeus oli 10.6.2003 antamallaan tuomiolla ja yksipuolisella tuomiolla todennut A:n pyrkineen tuolla menettelyllään siirtämään omaisuuttaan hänen omarahoituksensa osalta velkojien ulottumattomiin. Mainitut kiinteistöt oli 28.9.2000 ja 6.9.2002 ulosmitattu A:n veloista ja sanotulla Tampereen käräjäoikeuden ratkaisulla oli vahvistettu ulosmittauksen kohdistuvan puoleen kiinteistöistä.

A oli kuitenkin myöhemmin velanmaksusopimuksia tekemällä ja velkojaan maksamalla osoittanut suhtautuvansa asianmukaisesti velkojensa maksuihin. Tämän vuoksi A:n suhtautuminen velkaantumiseen tai velkojen maksuun ei kokonaisuutena ottaen ollut ollut kevytmielistä.

Ottaen huomioon erääntyneen viivästyskoron määrä suhteessa A:n sovitteluhetken taloudelliseen asemaan ja se, ettei hovioikeus katsonut maksun viivästyneen A:n ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun, asiassa oli painavat perusteet sovitella korkoa sitä alentamalla.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että se korkolain 11 §:n 1 momentin 2 kohdan (340/2002) nojalla sovitteli kanteen kohteena olevaa viivästyskorkoa niin, että A vapautettiin kokonaan velvollisuudesta suorittaa viivästyskorkoa ajalta 31.1.1985 - 30.6.2002 sekä velvoitettiin suorittamaan 1.7.2002 lukien korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Vihervaara, Salla-Maaret Keränen ja viskaali Taina Martti (eri mieltä).

Eri mieltä ollut viskaali Taina Martti harkitsi mainitsemillaan perusteilla kohtuulliseksi sovitella velan viivästyskorkoa korkolain 11 §:n 1 momentin 2 kohdan (340/2002) nojalla siten, että viivästyskorko alennetaan ajalle 31.1.1985 - 30.6.2002 viideksi prosentiksi, ja 1.7.2002 lukien Martti velvoitti A:n suorittamaan korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on 12.11.1986 annetulla maksamismääräyksellä tuomittu suorittamaan Contant Oy:lle 5 806,95 markkaa ja 21 prosenttia korkoa 5 523,75 markalle 31.1.1985 lukien. Korko on lain nojalla alentunut 1.7.2002 lukien korkolain 4 §:n 1 momentin mukaiseksi. Asiassa on A:n kanteen perusteella kysymys siitä, voidaanko maksamismääräyksellä tuomittu koronmaksuvelvollisuus korkolain 11 §:n sovittelusäännöksen nojalla poistaa.

Sovellettava säännös

2. Korkolain 1.7.2002 voimaan tulleen 11 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan viivästyskorkoa voidaan sovitella, jos velallisena on luonnollinen henkilö eikä velka liity velallisen harjoittamaan elinkeinotoimintaan, ja sovitteluun on painavat perusteet ottaen huomioon viivästyskoron määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan eikä maksun viivästyminen johdu velallisen ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun. Pykälän 2 momentin mukaan viivästyskorkoa voidaan tällä perusteella sovitella myös siltä osalta, joka on aikaisemmin vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla.

Säännöksen soveltamisedellytyksistä

3. Kysymyksessä olevan velan peruste on jäänyt tarkemmin selvittämättä. A:n lausumista päätellen velka liittyy kuitenkin hänen aikaisempaan elinkeinotoimintaansa. Huomioon ottaen sen, että edellä mainitun säännöksen voimaantulosäännöksen 5 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa syntyneeseen velkaan perustuvia viivästyskorkoja voidaan sovitella velan perusteesta riippumatta, velan peruste ei ole kuitenkaan esteenä viivästyskoron sovittelulle.

4. Soviteltavaksi vaadittua korkoa on kertynyt jo ennen sanotun sovittelusäännöksen voimaantuloa. Mainitun voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan lakia sovelletaan lain voimaantulon jälkeen kertyvään viivästyskorkoon, vaikka velan oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaantuloa. Toisaalta kuitenkin voimaantulosäännöksen 5 momentissa säädetään, että lain 11 §:n nojalla voidaan sovitella luonnollisen henkilön maksettavia viivästyskorkoja, jotka perustuvat ennen lain voimaantuloa syntyneeseen velkaan velan perusteesta riippumatta. Velallisen suorittamat viivästyskorot voidaan sovittelussa ottaa huomioon, mutta suorituksia ei voida määrätä palautettavaksi. Sovittelusäännöksen esitöistä myös ilmenee (HE 232/2001 vp s. 39 ja 46), että 11 §:ää sovellettaisiin silloinkin, kun viivästyskorot ovat kertyneet lain voimaantuloa edeltäneeltä ajalta. Tähän nähden on perusteltua katsoa, että säännöksen perusteella voidaan 2 momentin säännöksen estämättä sovitella myös lain voimaantuloa edeltäneeltä ajalta kertyneitä korkoja.

5. Kuten edellä mainituista säännöksen esitöistä (s. 31) ilmenee, säännöksen tarkoituksena on ollut mahdollistaa sovittelu silloin, kun viivästys on ollut pitkäaikaista ja viivästyskorkojen määrä on ehtinyt kasvaa niin suureksi, ettei velallinen enää kykene kohtuudella suoriutumaan vastuistaan. Ratkaisevaa merkitystä ei tällöin ole sillä, mistä syystä maksuvaikeudet ovat alunperin johtuneet, vaan sovittelun edellytykset ratkaistaan kertyneen viivästyskoron määrää velallisen sovitteluhetken taloudelliseen tilanteeseen vertaamalla. Kuitenkin silloin, jos velallisen toiminta velkaa otettaessa tai sitä maksettaessa on ollut kokonaisuudessa arvioiden sopimatonta, sovittelu estyisi. Esitöiden mukaan tällainen tilanne olisi käsillä esimerkiksi silloin, jos velallinen on sopimattomasti pyrkinyt välttämään velkojen maksun saattamalla omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin.

Sovitteluarviointi

6. A:n maksuviivästys kysymyksessä olevan velan osalta on pitkäaikaista. Viivästyskoron korkokanta on korkolain muutosten voimaantuloon 1.7.2002 asti ollut korkea 21 prosenttia. Maksamatonta viivästyskorkoa on kertynyt vuoden 2005 loppuun mennessä noin 3 700 euroa.

7. A on Korkeimmassa oikeudessa ilmoittanut olevansa nyt työssä, mutta hän ei ole esittänyt selvitystä tuloistaan. Hän on selvittänyt päässeensä vuonna 2003 muiden velkojiensa kanssa sopimukseen velkojensa maksamisesta. Valtiokonttori oli kohtuullistanut vahingonkorvaussaatavansa alkuperäisestä 10 898,07 eurosta 4 828,55 euroon ilman korkoa, Nokian kaupunki oli hyväksynyt saatavastaan pääoman mukaisen suorituksen 2 046,52 euroa, Tampereen kaupunki oli hyväksynyt pääoman mukaisen suorituksen 432,46 euroa ja Kustannus Oy Aamulehti oli hyväksynyt pääoman suuruisen suorituksen yhteensä 2 227 euroa. Asiassa on lisäksi selvitetty, että velan suorittamiseksi on ulosmitattu kaksi kiinteistöä, jotka A oli 9.12.1997 ostanut 165 000 markan kauppahinnalla puoliksi omilla varoillaan perustettavan yhtiön lukuun. Tampereen käräjäoikeus on 10.6.2003 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla katsonut A:n pyrkineen kiinteistöjen kauppaan liittyneellä menettelyllään siirtämään omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin sekä vahvistanut, että kiinteistöistä puolet voitiin käyttää ulosmittauksessa A:n velkojen suoritukseksi.

8. A:n maksamatta oleva velka ei ole määrältään erityisen suuri. A:lla on tällä hetkellä tuloja. Puolet sanotuista ulosmitatuista kiinteistöistä on käytettävissä velan suorittamiseksi. Korkein oikeus katsoo, ettei soviteltavaksi vaaditun viivästyskoron määrä ole kohtuuttoman suuri verrattuna asiassa esitetystä selvityksestä ilmenevään A:n taloudelliseen asemaan. Sovitteluun ei tämän vuoksi ole painavia perusteita. Pelkästään sillä perusteella, että A:n muut velkojat ovat luopuneet saataviensa viivästyskoroista, sovitteluun ei ole aihetta.

9. Viivästyskoron sovittelua vastaan puhuu myös se, että A:n on edellä kerrotuin tavoin todettu sopimattomasti pyrkineen välttämään varojensa ulosoton siirtämällä omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin tilanteessa, jossa muun muassa kysymyksessä oleva saatava on jo ollut pitkään maksamatta.

10. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei korkolain 11 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä viivästyskoron sovitteluun ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Kanne hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Raulos, Mikael Krogerus, Liisa Mansikkamäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Jukka Sippo.